
HAKUINFO

HELSINGIN KUVATAIDELUKIon
HAKUOPAS
kuvataidelinjalle
2026

”Taiteen polkuja,
tiedon teitä tulevaisuuteen.”​
​
HELSINGIN KUVATAIDELUKIO
-
Suomen suurin kuvataiteen ja visuaalisen muotoilun erityistehtävälukio
-
Lukiossa on myös yleislukiolinja
-
Yli 700 opiskelijaa
-
Yli 60 erilaista kuvataiteen opintojaksoa
HELSINGIN KUVATAIDELUKIOSSA
-
Yhdistyy oman lahjakkuusalueen kehittäminen ylioppilastutkintoon tähtäävän opiskelun lomassa
-
On mahdollisuus kokeilla erilaisia visuaalisen alueen opintokokonaisuuksia ja löytää omat vahvuudet
-
Lukioaika on myös verkostojen muodostumisen aikaa
-
Opiskellaan tulevaisuuden taitoja
-
Opiskeluun sulautetaan työelämä- ja korkeakouluyhteistyö sekä kansainvälinen toiminta
-
Opiskelijoiden ryhmäytymiseen ja tukeen panostetaan erityisesti


Miten lukion kuvataidelinja eroaa tavallisesta lukioista?
-
Koko lukion aikana suoritetaan vähintään 12 kuvataiteen opintojaksoa.
-
Kuvataiteen opintojaksoja voi sisällyttää lukion oppimäärään enemmän kuin muissa lukioissa.
-
Kuvataiteen opintojaksoja on yli 60 erilaista.
-
Kuvataideaineet ovat omia oppiaineitaan ja ne arvioidaan muiden aineiden tavoin numeroarvosanoin.